Tampereen toimipisteessä on käytössä sähköinen henkilötietolomake, jonka täyttämiseen saat ohjeet arviointipäivään kutsun yhteydessä. Henkilötietolomake täytetään ennen arviointipäivää Personnel-Yhtiöiden verkkosivuilla. Lomakkeen täyttämiseen tulee varata aikaa vähintään 15 minuuttia. Lomakkeessa kysytään taustatietoja sekä nykyiseen työhön ja tulevaisuuteen liittyviä asioita. Toivomme, että otat vielä arviointipäivään mukaasi myös ansioluettelosi ja tärkeimmät työ- ja opiskelutodistuksesi.
Toimipisteemme sijaitsee kaupungin keskustassa, osoitteessa Hämeenkatu 13 A. Sisäänkäynti on Hämeenkadun ja Pellavatehtaankadun kulmassa ja toimistomme sijaitsee 3. kerroksessa. Rautatieasemalta on toimipisteeseemme kävelymatka. Lähimmät pysäköintimahdollisuudet ovat Koskikeskuksessa tai rautatieaseman vieressä, molemmista on toimipisteeseemme lyhyt kävelymatka.
Arviointipäivä alkaa klo 8 ja päättyy n. klo 16.30, riippuen jonkin verran myös oman toimintasi ripeydestä. Jos tulet myöhässä esim. juna-aikataulujen viivästymisen vuoksi, ilmoitathan tilanteesta. Puolen tunnin mittainen, omakustanteinen lounastauko pidetään n. klo 12. Tarkemmat ohjeet päivän kulusta saat paikan päällä. Lisätietoja arviointipäivän tehtävistä löytyy arviointimenetelmät-sivulta.
Kun arviointiprosessi on lopussa ja olet saanut tiedon toimeksiantajan päätöksestä, voit pyytää palautetta toimipisteestämme sähköpostilla (personnel@pdpersonnel.fi) tai puhelimitse ((03) 3138 0400). Palaute toimitetaan kirjallisena postitse tai suullisena puhelimitse tai kasvokkain. Palautteen antotapa riippuu arviointiprojektikohtaisesta käytännöstä.
»Kartta
»Henkilötietolomake