Haastattelua hyödynnetään arviointi- ja valintamenetelmänä kaikissa arviointikokonaisuuksissa. Joskus valintahaastattelu kuitenkin riittää ainoaksi arviointimenetelmäksi. Näin voi olla esimerkiksi rekrytointiprojekteissa, joissa todellisia osaajia on vähän tai työmarkkinatilanne on haasteellinen. Valintahaastatteluja suoritetaan usein silloin kun rekrytoidaan kerralla suurta määrää työntekijöitä. Haastattelua voidaan hyödyntää myös karsintamenetelmänä.
Valintahaastattelu on sisällöltään strukturoitu, aikarajallinen tilanne, jossa tehtävän kannalta potentiaalisimmat hakijat haastatellaan ennalta sovitun aihepiirin osalta. Haastatteluissa käydään läpi kunkin hakijan motivaatiopohja, ammatillinen tausta, osaaminen ja kehittymisentarpeet sekä mm. kielitaito. Valintahaastatteluissa voidaan keskustella myös hakijan asenteista, arvomaailmasta, elämäntilanteesta ja työhön liittyvistä toimintatyyleistä – tarpeen mukaan.
Valintahaastattelun yhteydessä voidaan hyödyntää tarvittaessa myös muita arviointimenetelmiä. Esimerkiksi kun tietyn ammatillisen osaamisen mittaaminen on olennaista, laadimme yhteistyössä toimeksiantajayrityksen kanssa simulaatiotehtävän, jonka tavoitteena on määrittää hakijan taso kyseisellä osaamisalueella. Hakijan luvalla voidaan haastatella myös mahdollisia suosittelijoita.